Kurssi ja retkiosallistujille tarjotaan yöpymistä hirrestä rakennetussa laavussa.
\r\n
Keväällä 2012 kerättiin talvimyrskyn kaatamia kuusirunkoja. Kurointa tapahtui viimeisten kevätlumien sulattua ja syksyllä Jöns rakensi niistä lattialla varustetun katoksen tai "laavun". Laavua tarjotaan nyt mukavaan illanviettoon ulkosalla ja nuotiotulen ääressä. Niiden ääressä voi myös nauttia yksinkertaista ateriaa tai yöpyä laavussa. Lautalattia on noin 2,7 metriä syvä ja 3,5 leveä. Siinä on kolme hirsiseinää ja katto jonka ulkoreunan alla, tulen ääressä voi seistä. Takareuna on runsaan puolen metrin korkuinen. Tulisijan on korotettu hehkuttaakseen lämmön taustaseinälle asti. Korotuksen ansiosta myös makkaran tai ruuanvalmistus on mukavaa. 4-5 henkilöä mahtuu hyvin nukkumaan.
\r\n
Laavu sijaitsee Vedaberget niityn reunassa, Gullön saaressa josta käsin myös Paddlingsfabriken toimii. Tämä on Hangönniemellä sijaitsevan Källvikenin vastapäätä, autotietä noin 18 km Tammisaaresta, meloen 5 km Tammisaaresta.  Källvikeniin on alle 500 metriä vesiteitse. Jäiden salliessa luistellen tai hiihtäen on kätevää liikkua pikkukaupungista. Varsinkin talvisin suosittelemme vahvasti kysymään neuvoja matkantekoon.
\r\n
Melojille ja kurssilaisille tarjotaan mieilellään edullista uutta kokemusta ja yöpymismahdollisuutta laavun suojassa.
\r\n
Järjestämme myös illanviettäjäisiä, esimerkiksi itsenäisyyspäivänä.
\r\n

Variantti-sairaudet voivat vaikuttaa lihaksisiin, jotka johtavat erektiohäiriöön. Monet perheet tietävät, että korjaustoimenpiteitä tehdään auttamaan meitä, mutta ne voivat vahingoittaa potilaita, jos heidät otetaan väärin. Monet Yhdysvaltain kansalaiset tietävät "viagra vs cialis". Mitä sinun on aina kysyttävä seksuaalisen lääketieteen asiantuntijalta ammatilliseen kuuleminen asiasta? Monet asiakkaat ostavat verkossa sellaisia huumeita kuin Viagra. Yleensä, kun ihmiset puhuvat geneerisistä lääkkeistä, he ajattelevat "". Toinen kysymys, josta meidän pitäisi keskustella on "". Mutta on olemassa useita lääkkeitä, jotka toimivat ilman sivuvaikutuksia. Kaikenlaisten geneeristen lääkkeiden mahdolliset haittavaikutukset ovat mahdollisia.

Alakategoriat

Melontatehdas on Jöns Aschanin perustama yritys jonka puitteissa järjestetään räätälöityjä melonta retkiä, melonta kursseja sekä vuokrataan kalustoja tietyin ehdoin. Omaehtoinen melonta on meidän oman kokemuksen mukaan järkevintä aloittaa ohjatusti. Tämä voi tapahtua melontaseurassa tai kaverin opastuksella. Ylivoimaisesti tehokkain tapa on hakeutua melontakursseille säännöllisesti ja kerätä kokemusta melonnasta taitavampien ja kokeneempien melojien seurassa. Omien ja toisten taitoja pystyy parhaiten arvioimaan osallistumalla tilaisuuksiin joissa harjoitellaan tarkemmin määriteltyjä osioita. Esimerkkeinä pitäisin pelastautumisia, eteenpäin melontatekniikkaa ja aallokkomelontaa tai surffausta tuulisissa olosuhteissa. Useamman päivän retkillä saa myös vertailtua omia kykyjä suhteessa muihin.  Esimerkkinä - pureeko mela veteen ja jaksanko kuinka pitkään meloa yhtäjaksoisesti vastatuuleen.  Mitä tapahtuu kun voimat uupuu, miten ratkaisen tämän?

Maihinnousut ja retkitauot ovat oma taitolajinsa. Hyvä varustevalinta ja maistuva mahdollisimman tuoreet ruoka einekset ja ehkä marjakeitto kahvineen ja jälkiruokineen piristävät kummasti jopa syksyn tuulisimpinä ja sateisimpana päivinä. Kipuat vielä toimivan teltan sisälle, makuupussiin ja lämpimälle makuualustalle niin päivästä tai illasta tulee ikimuistoinen ja kultainen.  Täydellistä rentoutta ja ajankulun pysähtymistä.

Tietoa meistä

Places, destinations, how to get there and here, public services, shops, accommodation, travel, maps and general advice on trekking.

For aticles that I want to translate and have available on the web but not linked to from any menus.