Päivän mittainen melontakurssi on edistyksellisen täynnä tietoa ja harjoituksia. Säästät pari tuntia osallistumalla meidän viiden tunnin kurssille verrattuna kolmen päivän iltakursseihin joissa on 6-7 tuntia opetusaikaa eli yhdeksän tuntia varattuna kurssia varten. Kajakkien ja varusteiden käsittely ennen ja jälkeen kurssin veisi tunnin joka ilta kurssi olisi pidempi. Meillä opitte taatusti ainakin sen mitä peruskurssiin on tarkoitus mahduttaa.
Opetamme ja ohjaamme ammatiksemme.
Keskivertoaloittelija on oppinut asiat jotka vaaditaan maailmalla tunnetun BCU 1 star tasotestin läpäisemiseen viisi tuntia 1 star kurssin aloituksesta. Edellytyksenä että heittäytyy mukaan harjotuksiin. Suomen oloihin vaihtoehto voi olla Suomen kanoottiliiton suositusten mukainen kurssisisältö. Yhdellä pienellä poikkeuksella, tarjoamme sitä yhteen päivään useamman päivän sijasta haluttaessa. Pohjoismaisen ohjaajalisenssin (NIL Finland) mukaisen perusturvallisuuskurssin vaativuustaso ja sisältö on laajempaa. Se sijoittuu BCU2 ja BCU3 välimaastoon, eikä sitä tästä syystä voida toteuttaa lyhyenä aloittelijakurssina. Perusturvallisuuskurssia ja siihen liittyvää passia jaetaan kurssin läpäisseille, erillistä testiä ei ole. Osallistuminen ei takaa passia.
Jäsjestämme myöskin pidempiä kursseja. Ne ovat tyypillisesti useamman päivän tilaisuuksia joissa yövymme mökissä, pidämme luentoja, on illallista, aamiaista ja telttailua kaukana vilkkaimmasta veneliikenteestä. Aikaa käytetään ahkerasti taitojen kehittämiseen, tiedon kartuttamiseen, suunnistukseen, turvallisuuskysymyksiin, ryhmän ja johtamisen harjoittamiseen. Tilaa jää sopivasti myös rentoutumiseen ja keskusteluihin sessioitten väillä. Kurssien yksityiskohtia esitetään pian rekiströityneille asiakkaille. Siihen asti - laittakaa viestiä.
Alue on mahtava!
Aloittelijan kurssit pidetään iseimmiten Gullön saaren lähistöllä tai Tammisaaressa. Gullön saaren rajaamat vesialueet ovat yksi etumme. Upeat lähistön salmet ovat aina suojaisia ja turvallisia. Voit keskittyä opetettaviin asioihin. Perusleirimme Grytskär saarella kansallispuistossa antaa meille edun mökin majoitus, sauna ja oleskelutiloilla sekä ympäristön monimuotoisella luonnolla ja vesistöllä. Tutustu sivustoillamme oppiaksesi kuvista, videoista ja kartoista jotka suurimmaksi osaksi liittyvät tähän alueeseen.









